Work week 9

Tää työviikko on ollu tosi mielenkiintoinen, sillä kävin tutustumassa maahanmuuttaja työntekijän työhön, joka työskentelee pakolaisten sekä maahanmuuttajien kanssa. Hän tapaa asiakkaita kerran viikossa ja opettaa heille unkarin kieltä, auttaa viranomaisasioissa sekä terveydenhoitoon liittyvissä asioissa. Hänen tehtävänään on auttaa maahanmuuttajia kotiutumisprosessissa. Ryhmä tapaa joka viikko kuuden kuukauden ajan ja tämän jälkeen käyntejä vähennetään. Ryhmässä käynti on vapaaehtoista. Osa ryhmässä kävijöistä asuu vielä pakolaisleireillä josta he tulevat ryhmään viikottain. Olin tosi innoissani tästä mahdollisuudesta ja pidin vierailusta erittäin paljon. Jotenkin kun on kuullut uutisista pakolaistilanteesta, niin se todentui vielä enemmän kun kuulin tarinoita ryhmään osallistujilta. Tuntui pahalta ajatella, kun uutisita on nähnyt kuvia, joissa ihmiset on ylittänyt vesistöjä laittomasti huonokuntoisilla veneillä, että nää ihmiset on nähny varmasti vaikka mitä matkansa aikana. Yksi asiakkaista oli tosi kiitollinen työstä, mitä sosiaalityöntekijät tekevät heidän eteensä. Hän kiitteli täydestä sydämmestään mua siitä, että oon valinnu tällasen ammatin ja haluan auttaa ja täytyy sanoa, että mulla oli lähellä ettei kyynel tullut silmään. Nää ihmiset on oikeesti asunu pelon keskellä ja kauheassa hädässä ja oli niin hienoa kuulla, että heitä on voitu auttaa ja he on päässyt tällaisista olosuhteista pois. Rupesin jotenkin tän vierailun jälkeen miettimään, että kotiutumista ei oo tehty maahanmuuttajille ja pakolaisille kovin helpoksi. Ihmiset on jotenkin niin asenteellisia, että se on ihan uskomatonta. Sen jälkeen kun oot kuullu näitä tarinoita ihmisiltä, jotka on oikeesti kokenu kovia, on vaikea ymmärtää sitä hirveetä maahanmuuttaja vastaisuutta, joka Suomessakin vallitsee. Jotenkin musta tuntuu, että mitä enemmän oon päässyt tekemään töitä maahanmuuttajien kanssa niin sitä enemmän koen, että se on mun juttu. Oon melkeinpä varma siitä, että valmistumisen jälkeen haen töihin maahanmuuttajien pariin.