Family home day

Tällä viikolla kävin tutustumassa perhe kotiin, joka on lähellä mun työpaikkaa. Ennen kun menin perhekotiin niin yritin miettiä, että mitäköhän se Unkarissa tarkoittaa ja oli tosi mielenkiintosta päästä tutustumaan talon toimintaan. Paikalla oli työntekijä, joka oli työskennellyt talossa kolme vuotta ja puhui erittäin sujuvaa englantia. Työntekijä kertoi asuntolan toiminnasta ja sen jälkeen kiersimme taloa ja pääsin tutustumaan asukkaisiin. Talo tarjoaa kolmea erilaista palvelua. Talossa toimii perhekoti, lasten asumisyksikkö sekä turvakoti. Perhekodissa asuu äitejä ja lapsia, joiden ei ole mahdollista asua omillaan. Syitä on esimerkiksi, että vanhemmilla ei ole varallisuutta elättää lapsia sellaisissa olosuhteissa, jotka olisivat lapselle suotavia. Perhehuoneissa asuu myös perheitä, joissa äitejä on käytetty hyväksi seksuaalisesti tai jotka ovat kokeneet perheväkivaltaa. Joissakin tapauksissa myös lapset ovat joutuneet osallisiksi. Perhekoti puolella asuvat perheet voivat asua yksikössä enintään vuoden. Vuoden aikana on tarkoitus saada perheen elämä niin hyvälle mallille, että he selviävät omillaan. Jokaisella perheellä on sosiaalityöntekijä, joka auttaa perheitä saamaan elämänsä raiteilleen. Talossa on myös psykiatri sekä ryhmiä, joissa käsitellään asioita. Näiden lisäksi asukkaat voivat saada apua lakimieheltä. Perhe sitoutuu tekemään yhteistyötä tiiviisti sosiaalityöntekijän kanssa ja jos vuoden jälkeen perheen asiat eivät vielä ole täysin mallillaan niin asumista voidaan jatkaa puolella vuodella. Perhehuoneista neljä on varattu turva asumiseen. Turva asumisessa asuvat perheet/naiset saavat puolestaan asua asuntolassa ainoastaan 30 päivää. Sosiaalityöntekijä työskentelee heidän kanssaan samalla tavalla kuin perhekodin puolella asuvien kanssa ja he saavat myös keskustelu apua psykiatrilta. Turva asumiseen voi hakeutua puhelin linjan kautta, joka on toiminnassa 24/7. Työntekijät noutavat asiakkaan sovitusta paikasta asuntolaan. Asuntola on erittäin turvallinen, sillä talossa on valvontakamerat ja ovet lukossa sekä ovimies. Lasten asumisyksikössä asuu puolestaan 3-17 vuotiaita lapsia kolmen hengen huoneissa. He asuvat asuntolassa huonoista perheoloista johtuen. Paikka on ensimmäisen asteen apua, joten heillä ei ole lastensuojelu merkintää vaan he asuvat asuntolassa enintään vuoden, jonka aikana perheolojen tulisi parantua siten, että lapset voivat palata takaisin kotiin. Lapset näkevät vanhempiaan normaalisti asuessaan asuntolassa ja vanhemmat työskentelevät tiiviisti sosiaalityöntekijöiden kanssa. Jos kuitenkin asumis jakson jälkeen näyttää siltä, ettei lapsen ole hyvä palata kotiin, sillä olot eivät ole parantuneet, niin aletaan miettimään seuraavan asteen tukea eli siis lastenkotia. Kaiken kuulemani perusteella kodittomuus ja vähä varaisuus ovat melko isoja ongelmia Unkarissa. Köyhyys on ikäänkuin yli sukupolvien ylittyvä ongelma. Ohjaajani kertoi, että jopa keskiverto palkkaa saava työssäkävijä joutuu laskemaan tarkkaa rahansa ja esimerkiksi asunnon ostaminen on hyvin vaikeaa. Sosiaaliturva Unkarissa on kuulemma niin pieni, että sillä on vaikea elättää perhettä. Perheväkivallasta ohjaajani mainitsi, että Unkari on niin konservatiivinen maa, ettei siitä ikään kuin uskalleta puhua tarpeeksi. Hän käy kuitenkin puhumassa työkavereidensa kanssa perheväkivallasta ja parisuhdeväkivallasta eri paikoissa, jotta ihmiset tiedostaisivat sen olevan väärin. Muutama vuosi sitten Unkarin lakiin on tullut pykälä, jonka mukaan parisuhdeväkivallasta voidaan tuomita vankilaan 3-5 vuodeksi. Yksikössä toimiva lakimies oli kuitenkin kertonut ettei hän ole koskaan kuullut, että tästä olisi ketään tuomittu. Kysyin myös onko väkivallan tekijälle Unkarissa minkäänlaista apua saatavilla ja ohjaaja totesi, ettei ole. Hän painotti useaan kertaan, että maa on hyvin konservatiivinen, ettei tämänkaltaisista asioista oikeastaan puhuta. Asuntolassa käyminen oli mielenkiintoinen kokemus. Tällaista paikkaa, jossa turvakoti, perhekoti ja lasten asumisyksikkö olisi yhdistetty ei taida Suomesta löytyä. Se teki paikasta myös kiinnostavan, sillä yksikköön asumaan tuleminen on täysin vapaaehtoista. Yksikkö tarjoaa ikään kuin varhaisen tuen ja jos tuki ei riitä ja asiat eivät muutu, niin se viedään seuraavalle tasolle. Lapset olivat jälleen kerran aivan ihania. He kapusivat heti syliin ja halasivat koko ajan. He olivat myös kovin uteliaita kyselemään kaikkea. Se on huvittavaa, että kun lapset kuulevat minun olevan Suomesta, niin ensimmäinen kysymys on melkein joka kerta, että olenko nähnyt joulupukkia :D Tällä kertaa kysymys oli sama ja he miettivät, että onko joulupukin parta pitkä ja pehmeä. He kirjoittivat myös kirjeen joulupukille ja lupasin viedä terveisiä, että he ovat olleet kilttejä lapsia.